fbpx

Taloasema Kemin yrittäjä Mikko Korkiakoski on työskennellyt koko työikänsä taloyhtiöiden parissa. Hänen vaimollaan Seija Korkiakoskella on pitkän linjan kokemus asiakaspalvelutehtävistä. Taloasema-yrittäjinä Korkeakosket ovat toimineet reilut viisi vuotta. Yrittäjyyden alkutaipaleelta asti heillä on ollut vahva ajatus siitä, että isännöinnissä tulisi keskittyä enemmän asiakaslähtöiseen ajattelumalliin sekä kiinteistöjen teknisen elinkaaren huomioimiseen.

Ajatus yrittäjyyteen lähti halusta kehittää isännöintiä

– Päätimme lyödä vaimoni Seijan kanssa hynttyyt yhteen myös yrittämisen saralla. Olin kuullut, että Taloasemalla on todelliset huippuosaajat takanaan, ja tekniikka oli huomioitu hyvin, Korkiakoski kuvailee. Soitto Taloaseman liiketoimintajohtajalle Saku Pekkalalle sekä toimitusjohtaja Esko Pietikäiselle johti nopeisiin toimiin ja pian Taloasemalta tultiin Kemiin tapaamaan Korkiakoskia.

– Tuli tunne, että puhuimme heti samaa kieltä Eskon ja Sakun kanssa, sekä mietimme alusta saakka, miten lähdemme tekemään isännöintiä asiakaslähtöisesti, alueemme kunnostustarpeet huomioiden. Ei mennyt kauaa, kun pääsimme sopimukseen ja Taloasema Kemi aloitti toimintansa kesäkuussa 2013, Mikko Korkiakoski muistelee yrittäjyyden alkuaikoja. Taloasema tuki Korkiakoskia toiminnan aloittamisessa yrittäjyyskoulutuksella ja yrityksen toiminta lähti rullaamaan hyvin.

Taloasemalla olet paikallinen, mutta tukenasi on iso ketju

Taloasemalla yrittäjä on paikallinen asiantuntija, jonka takana on suuren yrityksen tuki ja hyödyt.

– Saamme toimia itsenäisesti täällä pohjoisessa ja kehittää toimintaamme, Korkiakoski kertoo.

– Ketju on tarjonnut meille näkyvyyttä sekä markkinointipalveluita mainontaa ja uusasiakashankintaa varten. Taloaseman kouluttajat ovat esimerkiksi tulleet tänne Kemiin pitämään koulutustilaisuuksia taloyhtiöpäättäjille. Lisäksi Taloaseman reaaliaikaiset kirjanpito-ohjelmat helpottavat työskentelyä. Korkiakosken mukaan ketjulla on lisäksi osaamista, raikas ilme ja hyvät tuotteet.

Taloasema järjestää yrittäjilleen säännöllisesti koulutuksia ajankohtaisista asioista sekä yrittäjäpäivät kerran vuodessa. Yrittäjäpäivillä on hyvä mahdollisuus verkostoitua muiden Taloasema-yrittäjien kanssa ja saada tukiverkosto ympärilleen.
– Meillä on hyvä tiimihenki muiden yrittäjien kanssa. Soittelemme ja viestittelemme usein, auttaen toinen toisiamme, kertoo Korkiakoski.

Taloasema-yrittäjyys – motivoitunut ja mahtava tiimi

Korkiakosken mukaan Taloasema-isännöitsijät ovat asiakasläheisiä, motivoituneita työstään ja ajattelevat taloyhtiön parasta joka käänteessä.

– Meillä Kemissä on mahtava tiimi, jossa jokainen osaa työtehtävänsä kiitettävästi. Tiimillä on iso vaikutus siihen, että töihin on kiva tulla, Korkiakoski kiteyttää.

– Minun ja Seijan lisäksi meillä työskentelee kolme henkilöä: Harri Tapio, joka on ollut apunamme alkuajoista lähtien, ammattitaitoinen kirjanpitäjämme Johanna Kinnunen sekä tiimimme tuorein vahvistus Sari Vesa. Olemme vaimoni Seijan kanssa erittäin ylpeitä tiimistämme, Korkiakoski kiittelee.

– Taloasema-yrittäjyys on hyvä mahdollisuus luoda itselle työpaikka. Isännöinti on hyvin palkitsevaa työtä, sillä siinä pääsee tekemään asioita monipuolisesti. Menestyäkseen tärkeintä on palvella asiakkaita hyvin ja positiivisella asenteella. Suosittelen ehdottomasti isännöintialaa, Korkiakoski kiteyttää.

Taloasema Kemin Mikko ja Seija Korkiakoski on palkittu vuonna 2014 vuoden Taloasema-yrittäjinä sekä 2015 Franny Awards-gaalassa Franny Award-palkinnolla, jossa myös Taloasema-ketju palkittiin Vuoden 2015 ketjuyrityksenä sekä vuoden asiakaslähtöisimpänä ketjuna.

Taloasema tarjoaa isännöinnin palveluja kokonaisvaltaisesti ja taloyhtiön yksilölliset tarpeet huomioiden.